sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Biarritz

Lapsuudesta on radiosta jäänyt mieleen iltapäivän säätiedotus. Klo 12.00 jälkeen luettiin sää ulkomailla. Tuosta ulkolaisten kohteiden luettelosta jäi mieleen Biarritz.En tiedä miksi, ehkä se kuulosti vain niin hauskalta nimeltä.2004 ajellessamme ystävämme Juanin kanssa Etelä-Ranskassa ehdotin käyntiä Biarritzissa. Hieno ranta joka houkuttelee lainelautailijoita, loistonsa päivän nähnyt kasino ja pitkä rantabulevardi.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Schönbrunnin linna Wien


Wienissä on jotain keisarillista ja majesteetillista. Suosikkimme oli Schönnbrunn, menneen maailman loistoa ja glamouria.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Amalfi rannikko

Amalfin kaupungista Positanoon ulottuva merialue on viehättävä. Sen pääsee näkemään parhaiten mereltä käsin risteilemällä. Lähellä olevista kaupungeista Sorrento viehätti enemmän kuin Napoli.
Niillä kulmilla Capri kuuluu myös must- paikkoihin.




sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Pariisin helmi


Voi kuulostaa kliseeltä, mutta mielestäni Pariisin helmi on Eifel torni, se tekee Pariisista Pariisin vaikka kaupungissa on nähtävää joka lähtöön.


Vikosin kanjoni

Vikosin rotko sijaitsee Vikos-Aoosin kansallispuistossa ja on syvimmillään 990 metriä. Vaellus läpi kanjonin on henkeäsalpaava elämys. Kanjoni on täysin luonnontilainen ja yksi maailman syvimmistä rotkoista.
2003 toukokuussa vaelsin kanjonin läpi. Vaikka ilma vuoristossa oli vain 20 asteen tuntumassa, kohosi lämpötila kanjonin pohjalla lähelle 30 asteteeseen

Eilean Donan castle


En voi sanoa olevani erityisesti linnojen ystävä. Kylmiä, kivisiä ja varsin kolkkoja rakennelmia, mutta yksi on suosikki. Sitä on usein kutsuttu Skotlannin kauneimmaksi linnaksi, ehkä näin onkin.

Gibraltar

Euroopan piste joka salmella erottaa meidät Afrikasta. Näkymät idässä Välimerelle ja lännessä Atlantille. Euroopan ainoat luonnonvaraiset apinat liikkuvat vapaasti. Silti kannataa pitää sopiva etäisyys kaukaisiin serkkuihin.